Parvekepuutarha 2024 - Osa 4: Parvekkeelle! - purnukka

purnukka

arkistojen dumppauspaikka.

Parvekepuutarha 2024 - Osa 4: Parvekkeelle!

Aikaa pääsi hieman vierähtämään, mutta nyt ovat kasvit majailleet parvekkeella jo joitain viikkoja täysiaikaisesti, ja ennen sitäkin ulkoilivat siellä säännöllisesti.

Purkeissa, joihin tomaatit ja kurkut alkujaan koulittiin, alkoi tulla hiljalleen ahdasta. Lisäksi ulkolämpötilat alkoivat näyttää melko herkullisilta, eikä parvekkeen kasvinurkka tyhjyydellään ainakaan haitannut projektin etenemistä.

Kasvustot kasvoivat kasvamistaan. Auringonsäteet hellivät aamuisin ikkunan edessä majaillutta kasveilla täytettyä Ikean yllykköä.
Kasvustot kasvoivat kasvamistaan. Auringonsäteet hellivät aamuisin ikkunan edessä majaillutta kasveilla täytettyä Ikean yllykköä.

Multasäkki kauniiseen käteen, Tokmannin mainokset levälleen ja kasvia purkkiin. Käytössä on pari isompaa muoviruukkua, sekä kolme hieman erikokoista isoa saviruukkua. Ruukkujen pohjalla on pikkukiviä ja ruukkusoraa salaojitusta varten, ja saviruukuissa on seinämillä rikki revityt muovipussit, jotta kosteus ei pääse imeytymään ruukkuun ja sitä kautta karkaamaan haihtumalla.

Parvekkeella oli ennen grillin ilmaantumista vielä hyvin tilaa puuhastella kasvien parissa.
Parvekkeella oli ennen grillin ilmaantumista vielä hyvin tilaa puuhastella kasvien parissa.

Lopulta kurkut päätyivät kahteen muoviruukkuun; kaksi yhteen ja yksi viimeiseen. Tomaatit sitten hyppäsivät asustamaan saviruukkuihin.

Ruukkurivistö riittoisassa rivissään.
Ruukkurivistö riittoisassa rivissään.

Porkkana-, sipuli- ja ruohosipuliosasto harsoverhotussa hyllyssä.
Porkkana-, sipuli- ja ruohosipuliosasto harsoverhotussa hyllyssä.

Koska tässä vaiheessa yöt olivat vielä kohtalaisen kylmiä (alle 3 asteessakin käytiin), kannoin tomaatti- ja kurkkuruukkuja säännöllisesti sisälle. Sen sijaan mansikat ja sipuli-porkkana-pikkuruukut saivat olla ulkona harson ja tummanharmaan vesisaavin läheisyyden tuoman lämpösuojan turvissa.

Tässä välissä kasvimaailmassa ei olekaan sitten paljoa tapahtunut – paitsi että kaikille kasveille on tullut kokoa ja mittaa reippaasti. Lisäksi suora auringonpaahde helleviikkoina tappoi kolmesta kurkusta kaksi, ja on kovasti tekemässä pahojaan viimeisellekin.

Kasvustolle on tullut mittaa niin maan mahrottomasti.
Kasvustolle on tullut mittaa niin maan mahrottomasti.

Sipuli- ja ruohosipuliosasto kasvaa mittaa ja juurta hyllyssä.
Sipuli- ja ruohosipuliosasto kasvaa mittaa ja juurta hyllyssä.

Viimeinenkin kurkku on hieman huonossa hapessa. Helle ja paahde ovat saaneet alimmat lehdet kellastumaan, mutta ylimmissä on onneksi vielä elinvoimaa. Nyt kurkku onkin jatkuvasti tuplaharsopeitteen suojissa, toivottavasti se riittää suojaksi.

Kukkia on useampia, viime laskeman mukaan ainakin neljä. Nyt siis pyritään takaamaan riittävä vedensaanti ja pitämään lannoitus maltillisena! Toivottavasti tomaatitkin äityisivät kukkimaan.

Periaatteessa kurkkua ehtisi ehkä vielä kylvää lisääkin, nämä kun laitettiin niin hyvissä ajoin alulle. No, katsotaan...

Viimeinen elossa oleva kurkku kukkii jo, ja on iloisesti lähtenyt kiipeämään hyllynpäätyä pitkin.
Viimeinen elossa oleva kurkku kukkii jo, ja on iloisesti lähtenyt kiipeämään hyllynpäätyä pitkin.

Kukkia löytyy!
Kukkia löytyy!

Perunaa, salaattia ja yrttejä ei nyt sitten ole kylvetty mihinkään. Salaattia voisi vielä heittää johonkin purkkiin, mutta potun osalta taitaa aika olla jo mennyt. No, säästyypä ainakin vähän selkää jatkuvalta kasteluveden raahaamiselta...

Mansikoista vain pienet kausimansikat ovat hengissä. Isompi puutarhamikäliemansikka päätti heittää veivinsä jo sisäolosuhteissa, luultavasti juurtumisongelmiensa takia (eikä niitä lähtenyt itämään alun perinkään kuin yksi kuudesta...)

Saa nähdä, tuleeko tänä kesänä oman m...ruukun mansikkaa!

Mansikoista ainoastaan pikkumansikat ovat hengissä. Mutta lehteä pukkaa!
Mansikoista ainoastaan pikkumansikat ovat hengissä. Mutta lehteä pukkaa!

Muut viljelmät, siis lähinnä kesäkukat, ovatkin hyvässä hapessa.

Kehäkukka kasvupuuhissaan
Kehäkukka kasvupuuhissaan

Mehiläiskukkalajitelmassa kukkii jo!
Mehiläiskukkalajitelmassa kukkii jo!

Krassi venyy pituutta päivä päivältä, toivottavasti kukkiakin saadaan! (...ei saa lannoittaa kuulemma liikaa, muuten kasvaa vain pituutta ja lehteä)
Krassi venyy pituutta päivä päivältä, toivottavasti kukkiakin saadaan! (...ei saa lannoittaa kuulemma liikaa, muuten kasvaa vain pituutta ja lehteä)

Tältä näyttää tilanne siis kesäkuun ensimmäisen viikon päätteeksi. Tavoitteena olisi saada pidettyä tuo kurkku vielä hengissä. Toisena tavoitteena olisi viimein siirtää isohkoiksi venähtäneet porkkanantaimet isompaan kasvuboksiin, ja pari sipulia siinä samassa.

Palatkaamme pian asiaan!

Kommentit

Ei vielä yhtään kommenttia!

Jätä kommentti

Kommentoidessasi ip-osoitteesi ja nimimerkkisi tallennetaan systeemiin.